Syvä pää on vuonna 1982 syntyneen filosofian maisterin ja luovan kirjoittamisen ohjaajan Eeva Rohaksen ensimmäinen romaani. Hän debytoi kaksi vuotta sitten novellikokoelmalla Keltaiset tyypit, joka sai hyvän vastaanoton.
Kirjassa tarinaa kuljetetaan usean päähenkilön kautta, joiden elämät risteävät kirjan edetessä. Ensimmäisenä teoksessa esitellään nuori uimarilupaus Fanny, joka on menettänyt äitinsä ja asuu yhdessä eläinlääkäri-isänsä Janin kanssa. Fanny pyörittelee mielessään erilaisia kuvitelmia, miten hänen Kristiina-äitinsä on menehtynyt tytön ollessa vasta pikkulapsi. Kristiinan kuolemaan liittyneet tapahtumat pyrkivät myös Janin uniin. Ihastuminen auktoriteettihahmoon, vanhemman ystävän ihailu ja näiden ihmisten edessä tapahtunut kömmähdys saa Fannyn elämän lukkiutumaan, eikä isä ymmärrä lainkaan mihin muutokset tytössä liittyvät.
Toinen kirjan keskeinen henkilö on 30-vuotias, vanhempiensa luona asuva Susanne, jonka opinnot ovat jämähtäneet. Päivisin hän toimii siivoojana ja roikkuu iltaisin internetissä haaveillen reborn-nukesta, josta tulee hänen keskeinen elämänsisältönsä. Ilmiö herättää läheisissä hämmennystä ja johtaa valheiden verkkoon.
Kirjassa uidaan elämän tummissa vesissä, syvässä päässä. Kirjassa käsitellään henkilöiden elämäntilanteiden ja -vaiheiden kautta isoja ja laajoja teemoja, mutta mielestäni erityisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajamaastoa siihen liittyvine kehonkuvan muutoksineen ja identiteetin rakentamisineen sekä vanhemman suhdetta lapseensa. Näihin sisältyvät haaveet, ulkopuolelta tulevat odotukset, epävarmuus ja häpeä luovat kirjaan jännitettä. Tarina herätti vahvaa myötätuntoa päähenkilöitä ja heidän kamppailuaan kohtaan.
Teoksen luoma tunnelma oli jollakin tapaa salaperäinen ja unenomainen. Tähän saattoi vaikuttaa kirjan henkilöiden kantamat salaisuudet ja ulkopuolisuuden tunne lähimpiensä keskellä. Heidän toiveidensa, fantasioidensa ja paikoin rakoilevan mielenterveytensä lomittuminen tarjoaa lukijalle paitsi mielenkiintoisia henkilöhahmoja todentuntuisine ihmissuhdepulmineen, niin myös loppua kohden tihentyvän jännityskertomuksen. En ole lukenut Eeva Rohaksen novellikokoelmaa, mutta tämän kirjan luettuani aion siihen ehdottomasti tarttua.
Marika Niskanen
Arvio kuvaa hyvin kirjan tunnelmaa.
ReplyDeleteTarinassa pienet asiat paisuvat valtaviin mittoihin, kun henkilöt eivät uskalla/pysty/halua jakaa niitä kenenkään kanssa. Lukijana joutui mukaan hahmojen sisällä hautuvaan ahdistukseen. Itselleni tuli kirjan loppua kohti melkein kiire, jotta läpi kirjan hitaasti kasvanut jännite jo saisi jonkun ratkaisun.