Siri Hustvedt (s. 1955) on norjalaistaustainen Yhdysvalloissa asuva kirjailija, kirjallisuustieteen tohtori ja taidekriitikko, jolta on suomennettu romaanit Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen Elegia, Lumous ja Kesä ilman miehiä. Näistä teoksista poiketen Vapiseva nainen on henkilökohtainen tutkimusmatka kirjailijan omaan poikkeukselliseen elämäntapahtumaan ja hänen mieleensä.
Hustvedt sai vuonna 2006 vapinakohtauksen pitäessään puhetta isänsä muistoksi järjestetyssä tilaisuudessa. Kirjassa Vapiseva nainen hän pyrkii selvittämään, mistä se oikein johtui ja edelleen, miten hänen ongelmallista kokemustaan, toistuvaa kontrolloimattomaa vapinaansa, voisi hoitaa. Kirja saa jännityskertomuksen piirteitä, kun Hustvedt tutkii oman, mutta hänelle kuitenkin vieraan kokemuksensa mahdollisia syitä. Jäljittäessään vapinansa taustoja hän paneutuu laajasti uusimpaan aihepiiriin liittyvään keskeiseen tietoon neurotieteiden, psykiatrian ja psykologian saroilta.
Hustvedt kuvaa, kuinka epänormaali ja normaali ovat jatkumo, jossa selkeää rajakohtaa on mahdotonta erottaa, vaan kukin aika on määrittänyt ne omalla tavallaan. Hän jäljittää hysteria-käsitettä läpi historian aina antiikista noitavainojen kautta tähän päivään. Suomessa samasta aiheesta on kirjoittanut Anna Kortelainen teoksessa Levoton nainen: Hysterian kulttuurihistoriaa (Tammi, 2005). Hustvedt pohtii tiedemiehiä ja filosofeja siteeraten, onko hysteria elimellinen aivosairaus vai puhtaasti psyykkinen ilmiö, ja onko tällaista jakoa mielekästä tai edes mahdollista tehdä. Psykiatria ja neurotiede ovat yrittäneet saada ilmiöstä otetta, mutta kuten Hustvedt nykyisiä tautiluokituksien sekavuutta kuvaa, varsin ristiriitaisin tuloksin. Hän kirjoittaa, kuinka diagnoosoin tehtävä on pelkistää ”sairaus” henkilöstä ja pohtii, missä vaiheessa sairaudesta tulee henkilö. Hustvedt käsittelee kirjassaan ikiaikaisia kysymystä - mikä on aivojen ja mielen suhde - kiinnostavalla ja raikkaalla tavalla.
Kuten aikaisemmissakin romaaneissaan Hustvedt tarkastelee kysymystä, mitä on minuus, kuka minä olen. Hänen tekstinsä on tälläkin kertaa kuulasta ja jättää lukijalle selkeän olon, vaikka käsiteltävä aihe on kaukana yksiselitteisestä. Vapiseva nainen muistuttaa kansantajuista tietokirjaa, jossa kirjailija käyttää omaa kokemustaan tapausesimerkkinä. Hustvedt paneutuu aiheeseen monitieteisestä perspektiivistä käyttäen otteita myös kaunokirjallisuudesta. Kirjassa esitellään traumatisoitumisesta seuraavaa mielen lohkoutumista: minän puolia, joita ihminen ei tunnista omikseen. Lukijalle kuvataan psyyken ja sooman yhteenkietoutumista, mahdottomuutta ja mielettömyyttä erottaa niitä toisistaan. Keskeiseksi tekijäksi nousee sanoittamisen ja tarinallisuuden merkitys ihmismielen eheyden luojana ja ylläpitäjänä. Uusien merkitysten löytämisen tärkeys.
Vapiseva nainen sisältää jonkin verran toistoa. Se ei kuitenkaan ole häiritsevää, vaan nivoo yhteen lukuisten eri näkökulmien käsittelystä seuraavaa tekstin pirstaleisuutta. Hustvedtin omakohtainen kokemus auttaa ylläpitämään kiinnostusta vaikeasti tavoitettavaan aiheeseen ja paikoin tieteellistyyppiseen, hyvää keskittymistä edellyttävään tekstiin. Vaivannäkö kuitenkin palkitsee lukijansa.
Marika Niskanen
