Kirjapiiri on palannut remontoidulle Rotterdamin Merimieskirkolle

Rotterdamin kirjapiiri on aloittanut syyskautensa ja palannut Merimieskirkon peruskorjattuihin tiloihin 's-Gravendijkwalilla. Kokoontumiset ovat vanhaan tapaan joka kuukauden ensimmäinen sunnuntai klo 16:00.

 Syksyn tapaamisajat löytyvät myös tämän blogin kirjapiirikalenterista. Tervetuloa mukaan!

Riikka Pulkkinen Haagissa

Riikka Pulkkinen vieraili torstaina 6.3.2014 Haagin BorderKitchenissä.
borderkitchen.nl

Arjan Peters (Volkskrant) haastatteli Pulkkista Vieras -teoksen tiimoilta, joka on vastikään ilmestynyt hollanniksi nimellä Vreemdeling. Keskustelussa käsiteltiin hieman myös Pulkkisen muita romaaneja ja teemoja, jotka toistuvat kaikissa hänen kirjoissaan.

Peters kyseli niin Vieraan henkilöhahmoista ja tarinan yksityiskohdista kuin siitä kuinka paljon teoksessa on kirjailijan omia kokemuksia Oulusta, jossa Riikka Pulkkinen asui lapsena. Vieraan päähenkilö Maria on myös syntynyt ja kasvanut Oulussa. 

Arjan Peters nosti esiin kirjan tanssikohtaukset ja niissä käytetyn rytmikkään kirjallisen ilmaisun, jota Pulkkinen kutsui tanssiproosaksi. Arjan Peters arvioi että tämä ominaispiirre tekstissä oli ansiokkaasti käännetty hollanninkieliseen teokseen.

Pulkkinen mainitsi pienen mutta mielenkiintoisen puutteen romaanin Vieras nimen käännöksistä. Suomenkielen sanalla vieras on kaksi merkitystä, mikä ei muilla kielillä tule esiin: vieras on sekä kylään kutsuttu vieras että muukalainen, tuntematon. Avoimin mielin lähelle kutsuttu toinen, tämä positiivisempi tulkinta ei ole mahdollinen kirjan käännöksissä Vreemdeling ja Book of Strangers. (suom. vieras: hollanniksi gast ja vreemd, englanniksi guest ja stranger)

Uteliaisuutta herättävä tiedonmurunen oli se, että romaanista Totta on painettu kahta eri versiota. Ensimmäisten kirjojen jo ollessa painossa Riikka Pulkkinen oli muokannut romaanin loppua kirjoittamalla siihen kokonaan uuden luvun. Tämä muutos tuli mukaan myöhempiin painoksiin.

Yleisö sai myös kuulla siitä, miten Riikka Pulkkinen rakentaa tarinat pala palalta, ettei tämä ole kaiken julkisuuden jälkeen kehdannut palata yliopistolle suorittamaan opintojaan loppuun ja että Pulkkinen sai Kätilöopiston synnytyssaliin puhelun kustannustoimittajaltaan, joka muistutti deadlinesta.

Liisa Aholainen

Kirjapiirin lokakuun tapaaminen, lainauslista uudistui

Kirjapiirin tapaamisessa sunnuntaina 6.10. oli 5 osallistujaa. Keskustelimme pitkään mm. Hannu Väisäsen ja Sofi Oksasen tuotannosta.

Kiinnostava aihe, joka nousi esiin kahden kirjapiiriläisen lukukokemuksista, oli käsikirjoituksen ja romaanikirjallisuuden limittyminen. Joskus kaunokirjallisuutta lukiessa häiritsee tekstissä jokin... Tunne, että kirja on ikäänkuin jo valmiiksi tehty tv-sarjan tai elokuvan käsikirjoitukseksi. Teokset, joiden kautta keskustelu nousi kirjapiirissä esiin, olivat molemmat kirjailijoilta (Antti Karumo, Carlos Ruiz Zafón), jotka tosiaan tekevät työkseen myös tv- ja elokuvakäsikirjoituksia. Mutta mikä tämän käsikirjoitusmaisuuden tunnun tekstiin tekee? Onko se dialogi, kerronta, kieli?

Kirjapiiriin vastikään liittyneeltä jäseneltä tuli hieno aloite lainauslistan uudistamiseksi. Kiitos!
Vastedes jokaiselle kirjalle on lainauskansiossa oma sivu, johon voi merkitä myös varauksen ja antaa tähtiä sekä kommentteja. Kaikki tämänhetkiset lainat siirretään uusille listoille marraskuun tapaamiseen mennessä.

Tavataan sunnuntaina marraskuun 3. päivä!

Kirjapiirin syyskausi alkoi

Sunnuntaina 8.9. aloitimme Rotterdamin Merimieskirkon kirjapiirin syyskauden. Mukaan saatiin kokeneiden piiriläisten lisäksi yksi uusi jäsen - tervetuloa!

Syksy käynnistyy muutamalla kiinnostavalla uutuudella, joista lämmin kiitos Otavalle.
Uutta oli myös kokoontumispaikka, joka tulevan talvikauden ajan on Aleidisstraat 18c.

Pulla, kahvi ja karjalanpiirakat olivat yhtä herkullisia kuin aina ennenkin.

Kesälomien lukusesonki on takana, mutta tästä alkaa pimentyvien iltojen kirjasyksy! Lukemisiin,
t. Liisa

Taas koukussa Carlos Ruiz Zafónin Barcelonaan

Carlos Ruiz Zafón: Marina

Otava 2013

Tuulen Varjo, Enkelipeli ja Taivasten Vanki -trilogian jälkeen on suomeksi ilmestynyt Carlos Ruiz Zafónin jo ennen edellämanittua sarjaa kirjoittama romaani Marina. 

Ruiz Zafónin taianomaisesta tyylistä pitävälle lukijalle Marina on herkkupala. Tutut elementit: menneiden aikojen Barcelona, aavemaiset tapahtumapaikat ja näppärä dialogi löytyvät tästäkin teoksesta. Ennenkaikkea Marina on lumoavan haikea tarina rakkaudesta, kuolemasta ja kaiken katoavaisuudesta. Samalla se on koukuttava jännitys- ja kauhukertomus.

Kiehtovaa on se, kuinka tekstin surumielisyydessä on jotakin lohdullista. Carlos Ruiz Zafón sisällyttää tekstiinsä pieniä viisauksia, suoranaisia aforismeja. Teoksen hahmoilla on kullakin omat keinonsa elämän haurauden tuoman tuskan kanssa elämiseen. Kuka pakenee materialismiin ja ahneuteen, kuka viettää aikansa pohtimalla, mitä olisi tapahtunut jos olisi valinnutkin toisin. Sankareiksi nousevat ne, jotka pystyvät voittamaan oman kuolemanpelkonsa auttaessaan muita, jotka eivät pakene sitä tosiasiaa että olemme katoavaisia olentoja. Jäljelle jää vain se, miten olemme kohdelleet toisia kaltaisiamme.

Liisa Aholainen

Kevään viimeinen kirjapiiri ja muuttouutisia

Kevätkauden viimeinen kirjapiirin tapaaminen oli sunnuntaina 2.6.

Paikalla oli seitsemän osallistujaa. Keskustelimme luettujen kirjojen lisäksi siitä, millaisia teoksia kesällä on mukavaa lukea ja suosittelimme toisillemme lomalukemista.

Dekkarit ovat klassista riippumattoseuraa ja tämän kesän kiinnostavimpia on Kati Hiekkapellon Kolibri. 

Jos sinulla on aikaa uppoutua ajatteluun haastavaan tekstiin, oiva valinta on Jaakko Yli-Juonikkaan omaperäinen, tiedettä ja fiktiota yhdistelevä, 650-sivuinen Neuromaani. Koskettavia kohtaloita ja ihmismielen taidokasta kuvausta arvostavalle kirjapiirimme suosittelee kevään uutuuksista näitä helmiä: Katja Kallio, Säkenöivät hetket sekä Tua Harno, Ne jotka jäävät. 

Eilinen kirjapiirikerta jää historiaan viimeisenä tapaamisenamme merimieskirkon ‘s-Gravendijkwalin tiloissa ennen suurta peruskorjausta, joka alkaa heinäkuussa. Syksyn 2013 ja kevään 2014 ajan kirjapiiri kokoontuu Rotterdamin merimieskirkon väliaikaisissa tiloissa (vain kivenheiton päässä ‘s-Gravendijkwalilta) osoitteessa Aleidisstraat 18 C, 3021 SK Rotterdam.

Tapaamisiin täällä syyskuun 8. päivä: Aleidisstraat 18 C

Iltapäivän päätteeksi pakkasimme piirin kirjat muuttoa varten. Toivomuksena olisikin, että ne kirjat, jotka ovat nyt lainassa pidetään tallessa kesän yli ja palautetaan syksyn ensimmäisessä kokoontumisessamme sunnuntaina 8.9.2013. Näin ei teoksia joudu hukkaan muuton tiimellyksessä.

Lukuiloa ja onnellista kesää, nähdään syksyllä!

P.S.: Peruskorjauksen vuoksi joudutaan koko merimieskirkkorakennus tyhjentämään ja urakkaan tarvitaan kaikkien apua. Isoja muuttotalkoita pidetään keskiviikkoisin 26.6., 3.7. ja 10.7. Kaikkina näinä päivinä työ aloitetaan noin klo 10. Mikäli pääset apujoukkoihin mukaan yhtenä tai useampana talkoopäivänä, ota yhteyttä sosiaalikuraattori Eeva-Mariaan, puh. 06 1302 0977 tai eeva-maria.ranta(at)merimieskirkko.fi.

Kirjapiirissä 7.4.

Nyt pitää kirjallisuuspiirimme jäsenillä kiirettä, niin monta hyvää uunituoretta kirjaa meillä on luettavana. Lisäksi lukijoilla kiertää edelleen viime vuonna saatuja teoksia, joihin moni on halunnut tutustua. Huhtikuun kokoontumiseen saapui seitsemän osallistujaa, jotka olivat lukeneet yhteensä 21 kirjaa. Näistä riitti keskustelunaihetta ja monenlaisia mielipiteitä.

Ensiesittelyssä oli kevään uutuuksista Tua Harnon esikoisromaani Ne jotka jäävät, Katja Kallion Säkenöivät hetket, Kati Hiekkapellon esikoisdekkari Kolibri, Grace McCleenin Ihana maa sekä Juhani Karilan Gorilla. Kaiken kaikkiaan laadukkaita, lukemisen arvoisia teoksia ja hyvin erilaisia. Toivottavasti ehdimme kirjoittaa näistä myös erillisiä arvioita, niin kiinnostavia ne ovat. Esimerkiksi Hiekkapelto kiilaa Kolibrilla suoraan pohjoismaisten laatudekkarien genreen käsittelemällä yhteiskunnallisia asioita samalla kun lukija pyristelee jännityskoukussa. Tua Harno kertoo kauniisti parisuhteen ja läheisyyden kaavoista, siitä miten sama näytelmä esitetään kerta toisensa jälkeen eri sukupolvessa.

Juhani Karila puolestaan ravistelee lukijaa absurdeilla ja väkivaltaisilla tarinoillaan... Niin, näissä kirjoissa riittää pureskeltavaa!

Joel Haahtelan Traumbach nousi esiin kirjana, joka on miellyttänyt, koskettanut tai kiehtonut kaikkia meitä, jotka olemme sen lukeneet. Traumbach ansaitseekin paikan kaikkien aikojen yksimielisimpien suosikkien listalla.

Lopuksi keväisen kevyt ja viihdyttävä lukuvinkki -

Sinikka Nopola: Tervehdin teitä kevätsukkahousuilla

Tapaamisiin toukokuun 5. päivä!

Taivaanvartijat

Hannu Väisänen: Taivaanvartijat, Otava 2013

Tunnustan kuuluvani Hannu Väisäsen kirjallisen tyylin vannoutuneisiin faneihin. Odotukseni olivatkin korkealla kun sain käsiini neljännen osan Anteron esteettisiä seikkailuja. En pettynyt. Pikemminkin tulin taas hurmatuksi suorilta jaloilta...

Taivaanvartijoissa Antero kamppailee synnyinkaupunkinsa Oulun ja Helsingin Kontulan seurakuntien moraalinvartijoiden kanssa joutuessaan puolustamaan omaa taiteellista ilmaisuaan. Tragikomiikkaa lähentelevien alttarimaalausprosessien myötä Antero ymmärtää oman sävellajinsa: hänen syntymälahjansa on nähdä kauneutta, pyhyyttä ja merkitystä arkisissa tapahtumissa ja yksityiskohdissa.

Väisäsen teksti on täsmällistä mutta runsasta. Se vilisee hurmaavia sanoja ja sanontoja. Kieli on yhtä yksityiskohtia syleilevää kuin Antero itsekin. Vai mitä sanotte tästä: “(...) ihaillessani oikuttelevassa tuulessa lepattavien välikausitakkien poimuja (...)” 

Huomasin lukiessani tekeväni listaa sanoista, joita haluan omaksua aktiiviseen kielenkäyttööni: ‘eloisa’, ‘piinallinen’, ‘hullunkurinen’, ‘tykönään’, ‘kylkimyyry’, ‘etappi’,’hyötäminen’, ‘putto ja teriö’... Vain muutamia mainitakseni. Väisäsen käyttämissä sanoissa on samaa glamouria ja laadukkuuden tuntua kuin isoäidiltä perityssä mittatilausiltapuvussa. Värien kuvailijana kirjallisin keinoin Hannu Väisänen on mestari. Minulle ulkomailla asuvana suomalaisena Hannu Väisäsen kieli on kuin rekkalastillinen ruisleipää, salmiakkia ja puolukoita kotiovelle toimitettuna. Ylenpalttinen annos ihanaa suomenkieltä, jota haluaa nautiskella.

Omaelämäkerrallisen romaanisarjan kaikissa teoksissa (Vanikan palat 2004, Toiset kengät 2007, Kuperat ja koverat 2010, Taivaanvartijat 2013) olen pitänyt niiden positiivisesta yleisvireestä. Vaikeatkin kokemukset ja varsinaiset vääryydet kuvataan ilman katkeruuden häivää. Itseironinen huumori ja hyväksyntä värittävät näitä viisaita kirjoja.

Anteron tarina ei ole tilitys vaan kokonaistaideteos.

Liisa Aholainen

p.s. Ylen aamutelevision Aamun kirjassa haastateltiin Hannu Väisästä 14.2.

ohjelman voi katsoa Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/1832147

Maaliskuun kirjapiirikuulumiset

Kevättä lupailevana sunnuntai-iltapäivänä tapasimme Rotterdamin Merimieskirkolla kuuden naisen voimin keskustellaksemme kuluneen kuukauden aikana lukemistamme kirjoista.

Positiivisia lukukokemuksia olivat tarjonneet eritoten Åsa Larssonin Uhrilahja sekä Hannu Väisäsen uutuus: Taivaanvartijat. Näiden lukijat suosittelivat kirjoja lämpimästi.

Arno Kotron Veitsen terällä, joka kertoo vankilakierteestä kirurgiksi nousseen Christer Lybäckin elämästä, nosti keskustelun aiheeksi poikkeukselliset elämänpolut sekä äärimmäiset ja lahjakkaat persoonallisuudet. Suurta vimmaa, intohimoa ja elämännälkää voi käyttää rakentavasti tai tuhoavasti, riippuen siitä mihin voima suuntautuu. 

Asko Jaakonahon Onnemme tiellä -teosta suositeltiin myös. Hieno kirja kipeästä kansalaissodan jälkeisestä vaiheesta Suomen historiassa. Heinäveden kunnallisvaltuuston johtaja Onni Happonen, nuori sosiaalidemokraatti, murhattiin muilutuksen yhteydessä vuonna 1930. Paikkakunnalla syylliset tiedettiin, mutta tuomiolle joutuivat eri henkilöt ilmeisesti luvattua maksua vastaan. Keskustelimme siitä, millaisia sisällis- ja maailmansotien aikoina alkunsa saaneita tabuja ja salaisuuksia moni suomalainen suku kantaa vielä tänäkin päivänä.

Onni Happosen murhasta löytyy mielenkiintoinen ohjelma Ylen Elävästä Arkistosta.

“Punainen vaara, musta murha, valkoinen totuus” on jakso ohjelmasarjasta Ei vanhene koskaan.

Viime kerralla kirjakoriin lahjoituksena saadun Wolfram Eilenbergerin Minun suomalainen vaimoni oli ehtinyt lukea kaksi piirin osallistujaa. Teos ei ehkä kirjallisesti ole erityisen vaikuttava, mutta tarjoaa kyllä hupia ja tunnistamisen hetkiä: tältä me suomalaiset näytämme. Käsittelimme hetken stereotypioita. Eri puolilta Suomea kotoisin olevat lukijat liittävät erilaisia mielikuvia suomalaisuuteen. Kaikki kirjassa esitetyt itäsuomalaisen kulttuurin ominaispiirteet eivät olleet lukijoille lainkaan tuttuja.

Kritiikkiä herättivät Eve Hietamiehen Tarhapäivä sekä Riikka Pulkkisen Vieras. Vieras oli lukijan kokemuksessa jäänyt hajanaiseksi monine teemoineen sekä tarinalinjoineen ja Tarhapäivä oli koettu lieväksi pettymykseksi. Näille lukijoille Pulkkisen ja Hietamiehen edelliset kirjat olivat luoneet odotuksia, jotka eivät täyttyneet. Kirjat jakoivat ryhmän mielipiteitä, sillä Vieraasta useat olivat pitäneet ja Tarhapäivällekin löytyi puolustajansa. Eräs piirin jäsenistä piti Tarhapäivästä paljon sarjan ensimmäistä (Yösyöttö) enemmän. Hollannissa omat lapsensa kasvattanutta lukijaa oli viehättänyt “eksoottinen” lapsiperheen arki Suomessa.

Kirjakoriimme on saapunut uutuuksia:

Martti Anhava: Ajoissa lopettamisen taito

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Anne Tyler: Jää hyvästi

Seuraava tapaaminen on 7.4.

Lukemisiin!

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö, Otava 2013

1950-luku, Lontoon East End ja Worthin kätilökoulutus nunnien äityshuollossa. Vauva- ja synnytysromantikkona tartuin kirjaan kuin herkkuleivokseen. Täytteiden määrä yllätti, kermavaahtoa ja hilloa oli tarjolla lähinnä kuvauksissa nunnien päivystyksen jälkeisistä, Viisikon eväisiin verrattavista yhden hengen brunsseista. Päällimmäisenä jäi kirjasta suuhun vahva elämänmaku. Nunnien puutteellisissa oloissa ja täpötäysissä slummeissa harjoittama ammattitaito ja luottamus elämään tekivät minuun vahvan vaikutuksen. Ihmeidentekijöitä heidän rinnallaan olivat myös äidit, jotka kasvattivat ja rakastivat valtaviakin pesueita lapsia äärimmäisissä olosuhteissa. Worth tarkkailee sitä arvoituksellista energiaa, jolla nunnat tekevät jokapäiväistä työtään ja kasvaa kuin vaivihkaa hajujen ja kuvotuksen kanssa kamppailevasta kokelaasta palvelemaan sydämellään.  Maistui minulle leivoksen parhaana täytteenä!

Pauliina Holma

Suomalainen väitöstutkimus lukupiireistä

Helsingin Sanomat kertoo tänään tutkimuksesta, joka käsittelee lukupiirejä ja niiden osallistujia Suomessa otsikolla "Lukupiirit ovat koulutettujen naisten harrastus".
Väitöstutkimuksen on tehnyt kirjailija Suvi Ahola ja se tarkastetaan Helsingin yliopistossa tulevana lauantaina 23.2.

Helsingin Sanomien mukaan tutkimus toi ilmi että lukupiirien tyypillisimmät osallistujat ovat keski-ikäisiä ja sitä vanhempia, hyvin koulutettuja ja keskiluokkaisia naisia. Tutkimuksessa oli mukana 149 lukupiiriä, joiden jäsenistä miehiä löytyi alle 10 prosenttia. Lukupiireihin osallistumisen motiiveiksi mainitaan kirjoista keskustelemisen lisäksi yhdessä olo, kulttuuriharrastuksen jakaminen muiden kanssa.

Aholan väitöskirja Lukupiirien Suomi: Yhteisöllistä lukemista 149 suomalaisessa lukupiirissä 2009 on luettavissa elektronisena julkaisuna Helsingin yliopiston E-thesis -palvelussa.

Kirjapiirissä 3.2.

Helmikuun ensimmäisenä sunnuntai-iltapäivänä kirjapiiri kokoontui Rotterdamin merimieskirkon kirjastossa kahvikupposten äärellä. Paikalla oli yhdeksän osallistujaa, jotka olivat lukeneet yhtä ja toista sitten viime kerran. Keskustelu liikkuikin hyvin monenlaisissa aihepiireissä.

Yhtenä teemana nousivat esiin perhesuhteet ja perheessä nähdyksi tulemisen tarve, kaipuun ja kohtaamattomuuden ristiriita. Tähän keskustelua ohjasivat piiriläisten tuoreet lukukokemukset kirjoista Anne B. Radge: Berliinin poppelit, Laura Honkasalo: Eropaperit, Per Petterson: Kirottu ajan katoava virta, Piia Posti: Talven jälkeen valo sekä Eeva Rohas: Syvä pää.

Sivusimme myös kahden teoksen kautta (Riikka Pulkkinen: Vieras, Ulf Lundell: Säämies) erästä vakioaihetta, kirjailijan ja lukijan samaistumiskykyä. Joskus tuntuu ihmeelliseltä, kuinka esimerkiksi nuori kirjailija onnistuu tavoittamaan ja kuvaamaan uskottavasti ikääntyneen hahmon ajatuksia ja tunteita. Kokemuksia on siis mahdollista kuvitella. Ja kun kokemus on hyvin kuviteltu ja kuvattu, sen kautta saattaa lukijakin saada kokemuksia oman maailmansa ulkopuolelta. Mikäli kuvauksesta jää puuttumaan jotakin, hahmot tuntuvat yksiulotteisilta. Toisaalta joskus lukija ei ole vastaanottavaisessa mielentilassa tai omaa itse riittävää kokemusta pystyäkseen samaistumaan hahmoon. Tai saattaa olla että lukijan omat kokemukset saavat tuntemaan vastenmielisyyttä kirjan hahmoja kohtaan.

Silloin tällöin samaistuminen ei vaadi juurikaan ponnistuksia, esimerkkinä tästä piirimme jäsen, joka on tuore äiti ja lukenut Eve Hietamiehen Yösyötön...

Lopuksi käsiteltiin myös islamilaisuutta kahden erilaisen teoksen kautta, joista toinen veti lukijan mukaansa ja jätti toivomaan lisää (Ayad Akhtar: Appelsiininkuorten katu) ja toinen kuljettaa pikajuoksua läpi islamin historian hyvin perusteellisesti, opettavaiseen sävyyn (Jaakko Hämeen-Anttila: Islamin miekka).

Uunituoreina Otavalta kirjapiiriin oli saapunut neljä teosta:
Grace McCleen: Ihana maa

Juhani Karila: Gorilla

Chad Harbach: Pelin henki

Jennifer Worth: Hakekaa kätilö!

Nämä kirjat ovat nyt ensimmäisillä lukijoillaan ja käsittelemme niitä toivottavasti ensi tapaamisessa.

Lapin sodasta päiväkotiin ja taideväärennöksiin...

Kirjapiirin kevätkausi avattiin Rotterdamin merimieskirkon kirjastossa tänään neljän osallistujan voimin. Tilaisuutta juhlistettiin valkosuklaa-puolukkakakulla... Ihanaa. Kiitos Irma!

Joululomilla olimme ehtineet lukea teoksen jos toisenkin. Keskustelu polveili myös aiemmin luettuihin kirjoihin, jotka jotenkin liittyivät nyt ajankohtaisten tematiikkaan.
Esiteltyjä kirjoja tänään:

Carlos Ruiz Zafón trilogia: Tuulen varjo, Enkelipeli ja Taivasten vanki

Heidi Köngäs: Dora, Dora / Katja Kettu: Kätilö

Åsa Larsson: Uhrilahja

Eve Hietamies: Tarhapäivä

Jonas Jonsson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

Stan Lauryssens: Dali ja minä

Ulf Lundell: Säämies

Seuraava tapaaminen on helmikuun ensimmäisenä sunnuntaina klo 14.
Lukuiloa!

Uuden vuoden tervehdys kirjapiiristä

Terveiset Rotterdamista!
Nyt alkanut vuosi tuo mukanaan muutoksen tuulia, kun Rotterdamin Merimieskirkon tiloissa alkaa toukokuussa peruskorjaus. Tässä blogissa tullaan tiedottamaan remonttiin liittyvistä asioista niiltä osin kuin se vaikuttaa kirjapiirin toimintaan. Yhteystiedot ja kokoontumiskerrat voi tarkistaa kirjapiirikalenterista .
Kirkonkirjat -blogimme aktivoituu muutenkin. Kirja-arvioiden lisäksi alamme julkaista piirin kuulumisia joka kuukausi, aina kokoontumisten jälkeen.
Vuoden ensimmäinen kirjapiiritapaaminen on 13.1.
Lukemisiin,
Liisa Aholainen

Heidi Köngäs: Dora, Dora

Tartuin Dora, Doraan suurin odotuksin, sillä Heidi Köngäs on vakuuttanut kirjapiirimme lukijat etenkin teoksellaan Jokin sinusta (2008). Tämä Köngäksen aiempi romaani on ollut kirjapiirimme suuri suosikki, josta kaikki ovat pitäneet – Dora, Dorasta en uskalla vielä sanoa samaa. Kirjan nimi Dora antaa jonkinlaisen romanttisen ennakko-oletuksen kirjan päähenkilöstä, mutta osoittautuu täysin vääräksi tulkinnaksi: nimeen Dora ei liity kirjassa pisaraakaan romantiikkaa. En kuitenkaan näe tämän ennakkokäsityksen murentumista huonona asiana vaan aivan päinvastoin. 

Heidi Köngäs on aiemmissa kirjoissaan (ainakin Jokin sinusta ja Hyväntekijä) käsitellyt ulkosuomalaisuuden teemaa. Dora, Dorassa aihe kääntyy päälaelleen, kun ulkomaalaisten ryhmä saapuu Suomeen. Kirjassa eletään vuotta 1943 ja tapahtumapaikkana on Suomen Lappi. Suomeen saapuvaan seurueeseen kuuluvat mm. Hitlerin varusteluministerinä toimiva Speer, hänen sihteerinsä Annemarie sekä saksalaisia sotilaita viihdyttämään pakotettu taikuri. Näiden hahmojen kautta, heidän ajatustensa vuoropuheeena, Köngäs kuljettaa kirjan tarinaa eteenpäin. Merkittävä rooli on myös ryhmän mukana kulkevalla suomalaisella tulkilla. Vaikka osa kirjan tapahtumista vaikuttaa hyvin ennalta arvattavalta, ei loppu kuitenkaan ole etukäteen nähtävissä, onneksi.  

Ihailen Köngäksen rohkeutta tarttua vaikeisiin aiheisiin, mutta erityisesti sitä, miten hän asettuu Speerin ja jopa Hitlerin pään sisään tulkiten heidän ajatuksiaan ja tunteitaan (tai tunteettomuuttaan). Koska kirja perustuu todellisiin henkilöihin ja tapahtumiin, on se näin ollen sekoitus faktaa ja fiktiota. Missä määrin, sitä en osaa sanoa, mutta en koe sen olevan kirjassa olennaisinta. Köngäs on selvästi perehtynyt aiheeseen perusteellisesti, mutta historiallisia faktoja tärkeämpää ainakin itselleni oli kuvaus henkilöiden sisäisestä maailmasta ja heidän motiiveistaan. Siinä Köngäs onnistuu ja kerronta on niin uskottavaa, että se monesti jopa kuvottaa. 

Köngäksellä on kyky tuoda historian vaikeat tapahtumat tähän päivään, sillä kuten Jokin sinusta kuvasi uskottavasti suomenruotsalaisten tuntemuksia 1960-luvulla, vie Dora, Dora todentuntuisesti tapahtumat 1940-luvun Lappiin. Jokin sinusta oli Köngäksen omaelämäkerrallinen romaani, minkä vuoksi se ihastutti myös aitoudellaan. Sama henkilökohtaisuuden tuntu jää puuttumaan Dora, Dorasta, ymmärrettävästi. Vaikka kirja olikin jotain muuta kuin odotin, pidin erityisesti Köngäksen tavasta kirjoittaa tapahtumista yksityiskohtaisesti ja vahvoja mielikuvia luoden. Näin ulkosuomalaisena haikeutta herätti vaikkapa se, miten pakkaslumi narskuu saappaiden alla. Kaiken kaikkiaan rohkea kirja, joka ei ole jäänyt huomaamatta Finlandia-palkintolautakunnaltakaan.   

Jaana Syrjä

Tarhapäivä

Eve Hietamies: Tarhapäivä, Otava 2012

Uusimmassa kirjassaan Tarhapäivä Eve Hietamies jatkaa pari vuotta sitten ilmestyneestä Yösyötöstä tutun Antin elämää. Yösyötössä Antti jäi kaksin Paavo-vauvansa kanssa ja joutui isänä ottamaan täyden vastuun pienestä pojastaan heti alusta alkaen. Tarhapäivässä Paavo on kasvanut jo viisivuotiaaksi pojanvesseliksi ja kaksikon elämä on löytänyt uomansa radalla koti-päiväkoti-työpaikka. Elämä on tutun turvallista ja välillä tylsääkin – murmelipäiviä – kunnes erinäisten sattumien seurauksena kaksikon rauhaa sotkee Terttu, muutaman päivän Paavoa vanhempi naapurin napero. Terttu tuo mukanaan ihan uuden tyttöjen maailman, josta Antilla ei ole ollut aavistustakaan. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan tunnu olevan, joten Antin on sopeuduttava ja opeteltava tulemaan toimeen myös Tertun tavoilla.

Omat poikani ovat suunnilleen saman ikäisiä kuin Paavo, joten pystyin vanhempana hyvin samaistumaan Antille tuttuun poikien maailmaan: dinosauruksiin, babuganeihin ja spidermaneihin. Sattumalta heti Tarhapäivän luettuani sain muutamaksi päiväksi kylään kummityttöni ja vaikka olenkin nainen – ja joskus itsekin ollut pikkutyttö - tunnistin silti niitä hämmennyksen tunteita, joita Antti tyttöjen maailman kohdatessaan koki; miten vierailta brätzit, ruusupampulat ja se nimeltä mainitsematon kissa Antista oikein tuntuivatkaan. 

Omasta äitiysajastani olen asunut yli puolet Hollannissa, mutta päässyt kokemaan hetkellisesti välillä suomalaista tarhaelämääkin. Niinpä olikin hauska muistella niitä tarha-aikoja ja pohtia myös sitä, millaista rataa arkemme kulkisikaan, jos asuisimme nyt Suomessa. Varavaatelaatikoista ei ainakaan onneksi enää ole Antin tavoin tarvinnut stressata, mutta toisaalta kirjasta välittyy myös se ihana ja välittävä henkilökunta, joka suomalaisissa päiväkodeissa usein on vastassa. Samanlaista kasvatuskumppanuutta en täällä ole kohdannut, vaikka kokemukset lasteni opettajista täällä ovatkin pelkästään positiivisia.

Hietamies kirjoittaa vaikeistakin aiheista mukaansa tempaavasti ja hauskasti, ja Antin arjen sattumuksia on ilo lukea. Antti ei omien sanojensa mukaan hankkiudu tilanteisiin, hän vain joutuu niihin. Tapahtumien lomassa Hietamies kertoo välillä myös Yösyötön aikaisista asioista, eikä kirjojen lukeminen järjestyksessä ole varmastikaan välttämätöntä. Uskoakseni parhaiten Pasasten perhe-elämään kuitenkin pääsee sisään, kun seuraa Paavon kasvukäyrää syntymästä saakka ja hyppää Yösyötön jälkeen mukaan Tarhapäivän tapahtumiin. Oman herkullisen lisämausteensa kirjaan tuovat myös Yösyötöstä tutut monet muut mielenkiintoiset henkilöt.

Jaana Syrjä

PS Eve Hietamies kertoo Meidän Perhe –lehdessä (04/2012) arjestaan 6-vuotiaan poikansa Christopherin kanssa. Hietamies leikkii mielellään legoilla, mutta paljastaa myös, että poika oli saanut uuden lelun lähes jokaista lukua varten, jotta äiti oli saanut kirjoittaa rauhassa. Miten ihanan inhimillinen tunnustus!

PPS Tarhapäivästä puhuttiin myös Ylen Aamun kirjassa (7.6.2012), käykää katsomassa ja kuuntelemassa kirjan taustoista osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/1577897

Kirkonkirjat aloitti kirjapiirin parhaat -listan

Blogiimme on lisätty uusi sivu: Kirjapiiri suosittelee.
Päätimme kevään viimeisellä kokoontumiskerralla alkaa listata niitä teoksia, joista kaikki kirjapiiriläiset ovat pitäneet. Jäsenillämme on hyvin erilaisia mieltymyksiä kirjallisuuden suhteen, joten on aika harvinaista että jokin kirja saa pelkästään positiivisia arvioita. Tuolta sivulta siis yksimieliset kirjasuosikit, jotka kannattaa lukea.

Kirjapiirin kokoontumiset jatkuvat Rotterdamissa taas syksyllä, mutta blogia päivitetään myös kesän aikana. Kesälomillahan niitä kirjoja eniten luetaan. Lukuiloa kaikille!

Vieras minussa

Siri Hustvedt: Vapiseva nainen - Hermojeni tarina, Otava 2011 

Siri Hustvedt (s. 1955) on norjalaistaustainen Yhdysvalloissa asuva kirjailija, kirjallisuustieteen tohtori ja taidekriitikko, jolta on suomennettu romaanit Kaikki mitä rakastin, Amerikkalainen Elegia, Lumous ja Kesä ilman miehiä. Näistä teoksista poiketen Vapiseva nainen on henkilökohtainen tutkimusmatka kirjailijan omaan poikkeukselliseen elämäntapahtumaan ja hänen mieleensä.

Hustvedt sai vuonna 2006 vapinakohtauksen pitäessään puhetta isänsä muistoksi järjestetyssä tilaisuudessa. Kirjassa Vapiseva nainen hän pyrkii selvittämään, mistä se oikein johtui ja edelleen, miten hänen ongelmallista kokemustaan, toistuvaa kontrolloimattomaa vapinaansa, voisi hoitaa. Kirja saa jännityskertomuksen piirteitä, kun Hustvedt tutkii oman, mutta hänelle kuitenkin vieraan kokemuksensa mahdollisia syitä. Jäljittäessään vapinansa taustoja hän paneutuu laajasti uusimpaan aihepiiriin liittyvään keskeiseen tietoon neurotieteiden, psykiatrian ja psykologian saroilta.

Hustvedt kuvaa, kuinka epänormaali ja normaali ovat jatkumo, jossa selkeää rajakohtaa on mahdotonta erottaa, vaan kukin aika on määrittänyt ne omalla tavallaan. Hän jäljittää hysteria-käsitettä läpi historian aina antiikista noitavainojen kautta tähän päivään. Suomessa samasta aiheesta on kirjoittanut Anna Kortelainen teoksessa Levoton nainen: Hysterian kulttuurihistoriaa (Tammi, 2005). Hustvedt pohtii tiedemiehiä ja filosofeja siteeraten, onko hysteria elimellinen aivosairaus vai puhtaasti psyykkinen ilmiö, ja onko tällaista jakoa mielekästä tai edes mahdollista tehdä. Psykiatria ja neurotiede ovat yrittäneet saada ilmiöstä otetta, mutta kuten Hustvedt nykyisiä tautiluokituksien sekavuutta kuvaa, varsin ristiriitaisin tuloksin. Hän kirjoittaa, kuinka diagnoosoin tehtävä on pelkistää ”sairaus” henkilöstä ja pohtii, missä vaiheessa sairaudesta tulee henkilö. Hustvedt käsittelee kirjassaan ikiaikaisia kysymystä - mikä on aivojen ja mielen suhde - kiinnostavalla ja raikkaalla tavalla.

Kuten aikaisemmissakin romaaneissaan Hustvedt tarkastelee kysymystä, mitä on minuus, kuka minä olen. Hänen tekstinsä on tälläkin kertaa kuulasta ja jättää lukijalle selkeän olon, vaikka käsiteltävä aihe on kaukana yksiselitteisestä. Vapiseva nainen muistuttaa kansantajuista tietokirjaa, jossa kirjailija käyttää omaa kokemustaan tapausesimerkkinä. Hustvedt paneutuu aiheeseen monitieteisestä perspektiivistä käyttäen otteita myös kaunokirjallisuudesta. Kirjassa esitellään traumatisoitumisesta seuraavaa mielen lohkoutumista: minän puolia, joita ihminen ei tunnista omikseen. Lukijalle kuvataan psyyken ja sooman yhteenkietoutumista, mahdottomuutta ja mielettömyyttä erottaa niitä toisistaan. Keskeiseksi tekijäksi nousee sanoittamisen ja tarinallisuuden merkitys ihmismielen eheyden luojana ja ylläpitäjänä. Uusien merkitysten löytämisen tärkeys.

Vapiseva nainen sisältää jonkin verran toistoa. Se ei kuitenkaan ole häiritsevää, vaan nivoo yhteen lukuisten eri näkökulmien käsittelystä seuraavaa tekstin pirstaleisuutta. Hustvedtin omakohtainen kokemus auttaa ylläpitämään kiinnostusta vaikeasti tavoitettavaan  aiheeseen ja paikoin tieteellistyyppiseen, hyvää keskittymistä edellyttävään tekstiin. Vaivannäkö kuitenkin palkitsee lukijansa.

Marika Niskanen

Syvä pää

Eeva Rohas: Syvä pää, Otava 2012

Syvä pää on vuonna 1982 syntyneen filosofian maisterin ja luovan kirjoittamisen ohjaajan Eeva Rohaksen ensimmäinen romaani. Hän debytoi kaksi vuotta sitten novellikokoelmalla Keltaiset tyypit, joka sai hyvän vastaanoton.

Kirjassa tarinaa kuljetetaan usean päähenkilön kautta, joiden elämät risteävät kirjan edetessä. Ensimmäisenä teoksessa esitellään nuori uimarilupaus Fanny, joka on menettänyt äitinsä ja asuu yhdessä eläinlääkäri-isänsä Janin kanssa. Fanny pyörittelee mielessään erilaisia kuvitelmia, miten hänen Kristiina-äitinsä on menehtynyt tytön ollessa vasta pikkulapsi. Kristiinan kuolemaan liittyneet tapahtumat pyrkivät myös Janin uniin. Ihastuminen auktoriteettihahmoon, vanhemman ystävän ihailu ja näiden ihmisten edessä tapahtunut kömmähdys saa Fannyn elämän lukkiutumaan, eikä isä ymmärrä lainkaan mihin muutokset tytössä liittyvät.

Toinen kirjan keskeinen henkilö on 30-vuotias, vanhempiensa luona asuva Susanne, jonka opinnot ovat jämähtäneet. Päivisin hän toimii siivoojana ja roikkuu iltaisin internetissä haaveillen reborn-nukesta, josta tulee hänen keskeinen elämänsisältönsä. Ilmiö herättää läheisissä hämmennystä ja johtaa valheiden verkkoon.

Kirjassa uidaan elämän tummissa vesissä, syvässä päässä. Kirjassa käsitellään henkilöiden elämäntilanteiden ja -vaiheiden kautta isoja ja laajoja teemoja, mutta mielestäni erityisesti lapsuuden ja aikuisuuden rajamaastoa siihen liittyvine kehonkuvan muutoksineen ja identiteetin rakentamisineen sekä vanhemman suhdetta lapseensa. Näihin sisältyvät haaveet, ulkopuolelta tulevat odotukset, epävarmuus ja häpeä luovat kirjaan jännitettä. Tarina herätti vahvaa myötätuntoa päähenkilöitä ja heidän kamppailuaan kohtaan.

Teoksen luoma tunnelma oli jollakin tapaa salaperäinen ja unenomainen. Tähän saattoi vaikuttaa kirjan henkilöiden kantamat salaisuudet ja ulkopuolisuuden tunne lähimpiensä keskellä. Heidän toiveidensa, fantasioidensa ja paikoin rakoilevan mielenterveytensä lomittuminen tarjoaa lukijalle paitsi mielenkiintoisia henkilöhahmoja todentuntuisine ihmissuhdepulmineen, niin myös loppua kohden tihentyvän jännityskertomuksen. En ole lukenut Eeva Rohaksen novellikokoelmaa, mutta tämän kirjan luettuani aion siihen ehdottomasti tarttua.

Marika Niskanen

Turman lintu

Katarina Wennstam: Turman lintu, Otava 2012

Maria ja Tobias Allende löytävät unelmien talon mukavalta alueelta Tukholman läheltä. Seinää purettaessa lattialistan alta löytyy kuivunutta verta ja pian talon menneisyyteen liittyvä kammottava perhetragedia alkaa paljastua. Mikään ei olekaan sitä, miltä ensisilmäyksellä näyttää. Suvaitsevaisen kansankodin julkisivun takana piilee häpeällisiä asioita, jotka on lakaistu maton alle.

Dekkari kokoaa yhteen melkoisen määrän yhteiskunnallisia teemoja, jotka ovat pinnalla juuri nyt. Taattua skandinaavista dekkarijännitystä, joka samalla haastaa lukijan pohtimaan lain ja moraalisen oikeuskäsityksen ristiriitoja. Ja kaikki tämä sijoitettuna Ruotsin idylliseen keskikesään, jolloin kaiken pitäisi olla kauneimmillaan.

Kirjan painopiste on väkivallassa, joka tulee niin läheltä, ettei sitä voida tai haluta nähdä. Uhka, jonka kanssa uhri jää yksin tekee tarinasta painostavan. Käsiteltävät rikokset ovat sellaisia, joihin viranomaisten on vaikeaa puuttua koska uhri ja epäilty ovat läheisiä toisilleen.

Turman lintu on Katarina Wennstamin trillerisarjan toinen osa. En ollut lukenut sarjan ensimmäistä mutta se haitannut, vaan kirja toimi mainiosti yksittäisenä teoksena. Wennstam on työskennellyt rikosreportterina sekä journalistina ja kertonut kirjojensa perustuvan tositapahtumiin, joihin hän työssään on joutunut törmäämään. Totuus on hänen mukaansa fiktiotakin kauheampaa. Tämä ajatus ei lainkaan auta karistamaan karmivaa tunnetta, jonka kirjan lukeminen aiheuttaa.

Jos olet niitä, jotka lukevat kesälomalla laatudekkareita, lue tänä kesänä tämä!

Liisa Aholainen